Jazzrytmit 22.5.2014 Matti Laipio
Berliinissä
asuva Kalle Kalima on saanut innoituksensa K-18 -yhtyeensä
viimeaikaisiin levyihin arvostamiensa elokuvaohjaajien tuotannosta.
Ensimmäisenä oli vuorossa Stanley Kubrick, jota seurasi David Lynch,
joiden filmejä ja niiden hahmoja kuvaamaan Kalima sävelsi levyjen sisällön.
Nyt
vuorossa on espanjalainen pitkän uran tehnyt ohjaaja, surrealistina aloittanut
ja myöhemmin teräväksi yhteiskuntakriitikoksi kehittynyt Louis Bunuel.
Tarjolla on Kaliman ja hänen kanssasoittajiensa näkemykset kolmestatoista
Bunuelin elokuvasta, joista varhaisin on Salvador Dalin kanssa 1929
tehty, tuolloin katsojia shokeerannut Andalusialainen koira. Uusimmat
ovat Bunuelin 1970-luvun töitä.
Ohjelmiston
tekeminen ilmaisunsa improvisaatioille rakentavalle K-18-lle on ilmeisen
haasteellista. Kaliman ratkaisu kehittää teemoja elokuvien pohjalle on siksi
mielekäs ratkaisu. Toinen asia on, pystyykö kiihkeinkään Bunuel-fani
tunnistamaan mestarin elokuvia Kaliman näkemyksistä. Siksi abtrakteja ja
viitteellisiä kappaleet ovat. Toki olisi esimerkiksi Andalusialaista koiraa
voinut kohdella ronskimmin ja välittää myös musiikissa elokuvan irvokkaita
elementtejä.
Edellisten
K-18-levyjen tavoin kirjoitetut ja improvisoidut osuudet lomittuvat tiiviisti.
Se vaatii soittajilta paljon, koska he eivät juuri pysty tukeutumaan
kappaleiden rakenteisiin. Hyvin nämä herrat selvittävät karikot ja pitävät
musiikin liikkeessä. Tässä juuri huomaa, että K-18:sta on vuosien ja keikkojen
myötä tullut yhtye, ei enää pelkkä levytysprojekti.
Vaikka
musiikki on pitkälti kollektiivista. siinä myös on hyvin tilaa solisteille.
Erityisen ilahtunut tällä levyllä olen Mikko Innasen panoksesta. Hän
pystyy hyvin muuntelemaan soittoaan kappaleiden tunnelmiin, samoin lisäväriä
tulee Mikon studioon tuomista harvinaisemmista puhaltimista, mm. fonin
suukappaleella soitettavasta zaphoon-huilusta.
HS
H.U. 28.5.2014
Kitaristi
ja säveltäjä Kalle Kalima
on kehittänyt elokuvista verrattoman keinon jäsentää ja syventää omaa osittain
improvisoitua soitinmusiikkiaan. Luis Buñuelin
viimeisen kauden kannustama 70-minuuttinen Buñuel de Jour on kolmas Kaliman
K-18-kvartetin viitteellinen visualisointi Some Kubricks of Bloodin
(2009) ja Out to Lynchin (2012) jälkeen.
Edellisistä
poiketen Kaliman mieli on ehkä vielä kahlitsettomampi, sillä näissä enimmäkseen
Ranskassa tehdyissä elokuvissa ei ole sävellettyä scorea tai juuri mitään
muutakaan tapahtumia kuvittavaa. Vastaanottajan vastuulle jääkin, kuuleeko
omanlaisesti soivan kokoonpanon (kitara, saksofoni, haitari, basso)
nyrjähtäneissä kappaleissa esimerkiksi Buñuelin harjoittamaa keskiluokan ja
uskonnon pilkkaa.
Toki
yritys kannattaa edelleen, vaikka eläytyminen ei olisikaan helppoa – edellisiä
levyjä vaikutelmallisemman lähestymistavan takia. Kalima antaa pakkauksessa
omat perusteelliset ohjeensa.
satakunnan
kansa 19.5.2014 HH
Mies vetää huoneessa flyygeleitä, joissa on mätäneviä aasinosia.
Pitkästynyt edustusrouva aloittaa työt bordellissa. Hillitysti charmantit
porvarit ulostavat ruokapöydässä ja syövät vessassa.
Sellainen on elokuvaohjaaja Luis Buñuelin (1900–1983) maailma
ja sellaisena se soi sähkökitaristi Kalle Kaliman ja K-18:n kolmannella
leffalevyllä. Kvartetin ote on surrealistinen, intohimoinen ja hämärä.
Itse asiassa Mikko Innasen villit pillit ja Veli Kujalan
maaginen neljäsosasävelaskelharmonikka tunkeutuvat käsikirjoitusten ja
nuottirivien väleihinkin. Pimeys muuttuu vielä pimeämmäksi ja valo
valoisammaksi.
Buñuel de Jour ei ole musiikkia
lepopäivän ratoksi. Se on välillä jopa raskasta kuunneltavaa mutta
teemaohjaajansa tapaan myös hirtehisen hauskaa: hullua luritusta ja kuritusta.
Mitähän Kalima ja kumppanit keksivät seuraavaksi, David Lynchin,
Stanley Kubrickin ja Luis Buñuelin jälkeen?
Miten olisi Lars von Trier?
KALLE
KALIMA JA K-18: Buñuel De Jour (TUM)
Kaliman ja K-18-yhtyeen filmaattiset teema-albumit Some
Kubricks Of Blood ja äsken Emma-palkittu Out To Lynch saivat
haasteellista jatkoa. Nyt Luis Buñuelin surrealistisia ja ristiriitoja
lietsovia elokuvia analysoidaan avantgardistisin jazz-sävelin. Kitaristi
Kaliman kumppanit ovat fonistit Mikko Innanen ja Teppo Hauta-Aho sekä haitaristi
Veli Kujala. Elokuvakohtaiset kappaleet muotoutuvat vapaasti ja haurain
kytkennöin Buñuelin luomiin mielikuviin. Epäilyt ”keisarin uusista vaatteista”
kaikkoavat jäntevässä soitossa, vaikka jazz-esikuvat lienee helpompi tunnistaa
kuin kuvakerronnan teemat.
Matka alkaa The Phantom Of Libertyn vauhkommalla
free-säpinällä, mutta The Milky Wayn yli 11-minuuttinen matka luo jo
selvempiä etappeja ja soitinosuuksia. Belle de Jourin pikantilla
pehmeydellä ja Diary Of A Chambermaidin pidättyväisellä hienostelulla on
selvä logiikkansa, joka jatkuu The Discreet Charm Of The Bourgeoisien
äkkiväärillä ryöpsähdyksillä. Ohjaajan huumori pilkahtaa farssisävyisessä That
Obsecure Object Of Desiressä. Merkillistä kyllä, Kaliman sähkökitaraosuudet
kuulostavat helpoimmin irrallisilta, vaikka fonit tai haitarikin pysyttelevät
kaukana kliseisistä periodisävyistä tai teatraalisesta kerronnan korostuksesta.
Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2014
Asko Alanen
